Kanta-Hämeen alueen alkuperäinen ilme on säilynyt hyvin Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistoissa, jotka sijaitsevat parikymmentä kilometriä Forssasta etelään. Puiston keskus on Korteniemen perinnetila. Tila on yksi vanhimmista Suomen metsänvartijatiloista, joka on saatu entisöidyksi nykypolville. Kulttuurihistoriallisesti seutu on vanhinta Hämettä ja aluetta halkoo jo keskiajalla Euroopassa tunnettu pyhiinvaellus- ja eräreitti Hämeen Härkätie.
Ahonnokka on puiston yksi luonnonmukaisimmista ikimetsistä, joka sijaitsee puolen kilometrin päässä perinnetilasta. Noin kolmen kilometrin päässä on myös luonnokaunis Kyynäränharju.
Kymmenisen kilometriä Liesjärvestä luoteiseen sijaitseva Torronsuon kansallispuisto on luontotyypiltään aivan erilainen. Laajaa, yli 2500 hehtaarin aluetta hallitsevat karut, mutta upeat suot. Liikkuminen alueen polkuverkossa on kuitenkin helppoa hyvien pitkospuiden vuoksi. Lintu- ja eläinlajistoltaan Torronsuo on suomen arvokkaimpia. Alue kuuluu myös arktisen kevätmuuton levähdyspaikkoihin, joten huhti-toukokuussa lajikirjo on runsas.
Lähellä Eerikkilän urheiluopistoa sijaitsee Hämeen Luontokeskus. Luontokeskus on perinteistä ulkoasua myöten maan parhaita ja soveltuu sellaisenaan päiväretkikohteeksi. Puistoista löytyy muutaman kilometrin mittaisia pieniä luontopolkuja päiväretkeilijöille, sekä vaativia retkipolkuja vaeltajille telttailu- ja tulentekopaikkoineen.